Rakentaminen

Otaniemeä kehitetään yhdessä Keilaniemen kanssa, sillä alueet kasvavat luontevasti yhteen. Kaupunginosien rajalle Kivimiehen alueelle halutaan rakentaa tiivis ja kaupunkimainen asuinalue noin 3 000 uudelle asukkaalle.

Kivimiehen alueen rakentaminen käynnistetään 2020-luvun alkuvuosina, jolloin alue olisi pääosin valmis 2030-luvun alussa.

Otaniemen kautta kulkevan Raide-Jokerin liikennöinti alkaa 2020-luvun puolivälissä. Otaniemen alueelle tulee kolme pysäkkiä. Raide-Jokerin rakentamista ja rakentamisen vaikutuksia Otaniemen alueen liikennejärjestelyihin voit seurata Raide-Jokerin verkkosivuilta.

2019 valmistuva Kehä 1:n tunneli ja eritasoliittymät parantavat myös Otaniemen turvallisuutta ja sujuvoittavat liikennettä.   

Aalto-yliopiston metroaseman läheisyydessä on meneillään ainutlaatuinen geolämpöhanke. St1 porautuu seitsemän kilometrin syvyyteen Otaniemen kallioperään, syvemmälle kuin Suomessa koskaan aiemmin. Tavoitteena on rakentaa Suomen ensimmäinen geotermisellä energialla toimiva lämpölaitos, joka tuottaa täysin päästötöntä geolämpöä.

Havainnekuva: Kivimies perspektiivikuva alueesta
Kivimiehen alueen rakentaminen käynnistyy 2020-luvun alkuvuosina. Aksonometriakuva: Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy.