Leppävaaran lukio sai uudet tilat Nokia Campukselta Karaportista

  • Jaa Facebookissa
  • Jaa Twitterissä
20.5.2020 klo 9.51

Leppävaaran lukio muutti vanhalle Nokia Campukselle Karaporttiin keväällä 2020. Lukiolle on rakennettu entiseen Nokian toimistorakennukseen toimivat tilat ja uudenlainen oppimisympäristö, joka mahdollistaa myös uudenlaisen pedagogiikan. 

Suunnitelmana oli, että opiskelijat ja henkilökunta olisivat päässeet uusiin tiloihin jo huhtikuussa, mutta koronatilanteen vuoksi Karaportissa on vielä lukiolaisten osalta hiljaiseloa. Tällä hetkellä Karakallion koulun 9. luokkalaiset kuitenkin opiskelevat Karaportissa, sillä koronapandemian vuoksi väljempiä opetustiloja peruskoululaisille on haettu mm. lukioiden ja Omnian opetustiloista. Lukiolaiset jatkavat etäopetuksessa lukuvuoden loppuun. 

Tilapalvelut-liikelaitoksen vuokraamat hienot uudet tilat houkuttavat kuitenkin jo kohdistamaan ajatukset koronan jälkeiseen aikaan, kun lukion opiskelijat ja henkilökunta pääsevät käyttämään tiloja.

Leppävaaran lukion uusia tiloja Karaportissa

Lukion käytävillä on vielä melko rauhallista, sillä lukiolaiset etäopiskelevat lukuvuoden loppuun saakka. (Kuva Leppävaaran lukio, Antti Lukkarila)

Samalla kampuksella Metropolia, lähietäisyydellä kaksi muuta lukiota 

Apulaisrehtori Sari Rinta-Säntti kertoo siirtyvänsä hyvillä mielin Karaporttiin.  

- Tilat ovat hienot ja tarkoituksenmukaiset. Jatkossa on myös helpompi tehdä yhteistyötä samassa kiinteistössä olevan Metropolia-ammattikorkeakoulun kanssa. 

Lyhyen etäisyyden päässä Karaportista toimivat myös kaksi muuta lukiota: Espoon yhteislyseon lukio sekä Viherlaakson lukio. Opiskelijat voivat jatkossa hyödyntää entistäkin helpommin lukioverkoston ja korkeakoulun tarjoamia kursseja. Korkeakouluyhteistyö tarjoaa lukiolaisille mahdollisuuden kurkata korkeakouluopintoihin jo lukioaikanaan. Parhaimmillaan korkeakouluopinnoista voi syntyä kipinä tulevaisuuden uralle tai jopa reitti korkeakouluun. 

Rehtori Ismo-Olav Kjäldman kertoo, että lukion e-urheilun väyläopinnot ovat esimerkki yhteistyöstä Metropolian kanssa ja paljon muuta on kehitteillä.  

- Väyläopintoja tekevät e-urheilijat saavat reitin korkeakouluun. E-urheiluopinnot ovat osa espoolaisia urheiluopintoja, ja opinnot koostuvat peliopetuksen lisäksi mm. henkisestä ja fyysisestä valmennuksesta. E-urheilu on maailmalla isossa nosteessa ja meilläkin opiskelijat ovat ottaneet opiskelumahdollisuuden innolla vastaan, kertoo rehtori Kjäldman

Uusi tila, uutta pedagogiikkaa 

Rehtori Ismo-Olav Kjäldmanille tärkeää uusissa lukiotiloissa on niiden mahdollistama uusi pedagogiikka.   

- Minulle uusi Leppävaaran lukio on uutta pedagogiikka ja uutta toimintaa. Opetus on vuorovaikutteista ja ajattelen, että oikea vuorovaikutus on avointa, jossa opettajan ja opiskelijoiden välissä ei ole muuria. Niin hienoa kuin tietotekniikan tulo opetukseen onkin, se on pahimmillaan rakentanut juuri tällaista muuria opettajan ja opiskelijoiden väliin. Tätä Leppävaaran lukiossa on haluttu lähteä purkamaan jo ihan tilasuunnittelunkin kautta. 

Leppävaaran lukio, Karaportti

Jokaisessa opetustilassa on noin puolet korkeita pöytiä ja tuoleja, mikä takaa paremman näkyvyyden opiskelijoille opetustilan peräosasta ja antaa opetustilalle ilmeikkyyttä. (Kuva Leppävaaran lukio, Antti Lukkarila).

- Yhteisöllisyys ja vuorovaikutteisuus ovat olleet suunnittelua viitoittaneita ohjenuoria, kuvailee Kjäldman innostuneena. 

Myös opinto-ohjaajille ja opinto-ohjaukselle uudet tilat tuovat uusia mahdollisuuksia.  Ryhmämuotoinenkin opintojen ohjaus on nyt Leppävaarassa mahdollista, sillä tilat ja kalustus on suunniteltu sitä ajatellen. 

- Ryhmämuotoinen opinto-ohjaus on Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksenkin suositus, joten on hienoa, että voimme viedä asiaa Leppävaarassa eteenpäin. 

Entä miten opiskelijoiden toiveet on otettu huomioon tilasuunnittelussa?

- Opiskelijoiden suurin toive oli saada puhtaat ja valoisat sekä riittävän suuret tilat vanhan ja ahtaan lukiorakennuksen tilalle, ja nyt meillä on sellaiset, iloitsee rehtori Kjäldman

Upeat uudet tilat suunniteltiin yhteistyössä Tilapalvelujen hankepäällikön kanssa.